40,00  + ALV

Maatilan henkilöriskien hallinta -kurssilla käydään läpi erilaisia riskejä, jotka voivat realisoitua muun muassa avainhenkilöiden sairastumisen tai kuoleman johdosta.

Maatilan henkilöriskien hallinta -kurssilla käydään läpi erilaisia riskejä, jotka voivat realisoitua avainhenkilöiden sairastumisen tai kuoleman johdosta. Osallistujaa herätellään myös tunnistamaan osaamisen vanhenemiseen liittyviä riskejä. Työsuhteeseen ja henkilökemiaan liittyviä tapauksia käydään esimerkinomaisesti myös läpi, sillä yhä useammalla maatilalla on palkattua työvoimaa, ja töitä tehdään enemmän tai vähemmän yhteistyössä edeltävän sukupolven ja tulevan sukupolven kanssa. Palkatun työvoiman hallinta on myös läheisesti yhteydessä muuhun varautumiseen, kuten kurssilla huomaat. Kurssilla tuodaan myös esiin erilaisia lainsäädännöstä johtuvia seikkoja, jotka jokaisen maatalousyrittäjän tulisi tunnistaa. Näitä ovat muun muassa henkilötietojen käsittely, yrittäjän ja työntekijän erilainen asema sekä ongelmatilanteet ja niiden välttäminen. Joitakin näistä riskeistä voit pienentää vakuuttamalla ja joitakin voit pienentää merkittävästi varautumalla, esimerkiksi käymällä tämän verkkokurssin, mutta kaikkia riskejä et pysty poistamaan millään. Katso yleisohjeet kurssien ostamiseen ja suorittamiseen täältä.

Tutkimuksen mukaan (Kaakkolammi 2021, Yrittäjän äkillinen poismeno – varautuminen ja jatkaminen maatalousyrityksessä) 71 %:lla tiloista ei ole kirjallista varautumissuunnitelmaa. Tämän kurssin myötä saat ladattua itsellesi materiaalia, joka helpottaa varautumistasi niihin tilanteisiin, joissa avainhenkilöt ovat kokonaan tai osittain estyneitä työskentelemään ja johtamaan tilaa. Ladattavassa materiaalissa on mm. yhden sivun ohje alkuun pääsemiseksi sekä pohjat edunvalvontavaltuutuksen ja hallintaoikeustestamentin laatimiseksi. Lisäksi saat ohjeet materiaalin täydentämiseksi, sillä yksi yleinen malli ei vielä sovellu sellaisenaan yhdenkään tilan käyttöön suoraan. Kurssilla saat myös selkeät ohjeet, jotta voit itse laatia tilallesi varautumissuunnitelman. Lisäksi saat ohjeet siitä, miten varmistat että tarvittavat henkilöt pääsevät materiaaleihin käsiksi.

Muista, että varautumissuunnitelman laatiminen on sinun tehtäväsi, mutta sinä et laadi sitä varsinaisesti omaan käyttöösi. Varautumissuunnitelma on tehtävä niitä henkilöitä silmällä pitäen, jotka tulevat sinun tilallesi kriisitilanteessa.

Kurssin sisältö